Suositut tekstit

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Elisan kokkikoulu 2: Helpot vegaani-browniet

uunituoreet browniet
Menin eilen Vilman kanssa Kannelmäkeen tupareihin, joiden isäntä on vegaani. Leivoimme viemiseksi vegaanisia brownieita. Ne oli kätevää kuljettaa folioon käärittyinä paperipussissa (tosin paperipussia piti kuljettaa molemmilla käsillä vaakatasossa, jotta browniet eivät olisi muussautuneet). Löysimme hyvän leipomisohjeen tästä blogista.

Vegaanisissa ruuissa ei ole maitoa eikä kananmunaa. Suklaan sijaan leipomisessa käytetään tummaa kaakaojauhetta. Reseptin pikakahvin sijaan keitimme "oikeaa" kahvia. Kananmunien sijaan käytimme sidosaineena itse haarukalla soseuttamaamme banaania (tuossa linkittämässäni ohjeessa sidosaineena on omenasose), josta tulee vahva ja hyvä banaanin maku brownieihin. "Sattumiksi" valitsimme pekaanipähkinät, sekä loput ylijääneistä saksanpähkinöistäni. Sattumiksi käyvät kuitenkin mitkä vain pähkinät, karkkirouheet, salmiakkirouhe, kookoshiutaleet tai tummasuklaapalat (varmista vain, ettei syöjillä ole ruoka-allergioita). Brownieistamme tuli vähän liian löysiä, joten niiden olisi ehkä pitänyt olla uunissa vielä pidempään tai banaania olla enemmän. Maku vei silti kielen mennessään! Näitä pitää pian leipoa uudestaan!

Pilko pähkinät käsin pikkupaloiksi.
Vegaanitaikinassa on se hyvä puoli, että sitä voi maistella raakana kun ei ole kananmunaa, heh.

 Helpot vegaani-browniet


5 dl vehnäjauhoja
5 dl fariinisokeria
1,8 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 tl pikakahvijauhetta
2,5 dl kuumaa vettä
1,25 dl kasviöljyä (oliiviöljy ei oikein sovi makeisiin leivonnaisiin)
1,25 dl banaanisosetta (tai omenasosetta)
1 tl vaniljasokeria
1 pss pekaanipähkinöitä  (tai muita "sattumia")

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja voitele n. 22 x 25 suuruinen uunivuoka. Sekoita isossa kulhossa keskenään jauhot, sokeri, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. Sekoita pikakahvijauhetta veteen ja anna sen liueta täysin - tai keitä kahvia. Lisää kahvi kuiviin aineisiin. Muussaa banaanit haarukalla. Lisää sitten taikinaan kasviöljy ja banaanisose (ja vaniljasokeri jos sitä on). Sekoita tasaiseksi ja lisää pähkinät, jos käytät niitä. Kaada taikina vuokaan ja paista 25-30 minuuttia tai kunnes kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei enää tartu taikinaa. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin leikkaat paloiksi.

Ja ei kun suu suklaiseksi!

5 kommenttia:

  1. Aika hyvin naiselta, joka vielä takavuosina pääsi uusavuttomuudellaan lehteenkin!

    Pari vuotta ja liityt Marttoihin, sano minun sanoneen...

    VastaaPoista
  2. Heh, mun piti sanoa samaa... ;) Ehkä Hesarin ruokasivujen pitäisikin tehdä susta "Missä hän on tänään" -juttu!

    VastaaPoista
  3. Heh! Niin se aika muuttuu!

    Tosin täytyy muistaa, että Hesarin uusavuttomuus-juttu tehtiin jo vuonna 2004, jolloin olin Unicafeessa ja kahviloissa ruokaileva kiireinen yliopisto-opiskelija.

    Jään odottelemaan Hesarin ja Marttojen yhteydenottoja.

    VastaaPoista
  4. Mitä mitä, en ole kuullutkaan tästä Hesarin jutusta? :D Mutta oli kyllä hyviä brownieseja, täältä tullaan, Martat.

    VastaaPoista
  5. Tuo sun nimimerkkisi sai mut kuvittelemaan ensiksi, että viestin on jättänyt joku turkkilainen mies... :-D

    Voin näyttää lehtileikkeen sulle tänään. Ilona H. oli silloin kesätöissä Hesarissa ja vinkkasi musta toimittajakollegalleen, joka teki juttua uusavuttomista nuorista... Sain sitten toimittajan ja valokuvaajan katseen alla kokkailla ruuan ja jälkiruuan. Olin silloin asunut omassa kämpässäni vasta muutaman kuukauden ajan.

    Martat varmasti odottavat innosta piukeina meidän molempien yhteydenottoa. :-b

    VastaaPoista