Suositut tekstit

torstai 21. huhtikuuta 2011

Kuinka luottaa omaan ääneensä


Pitihän tämä elokuva katsoa jo siksi, että se kahmi niin paljon Oscareita. Kuninkaan puhe (The King's Speech, 2010) oli jopa parempi mitä odotin, sillä olin ajatellut sen olevan hieman väritön ja konservatiivinen, mutta se olikin koskettava ja hieno, pienimuotoinen tarina omien pelkojen voittamisesta, sinnikkyydestä, kannustamisen tärkeydestä, ystävyydestä ja harvoin elokuvissa käsitellystä aiheesta eli änkyttämisestä.

Näin televisiosta kuinka elokuvan käsikirjoittaja, vanha mies kävi pokkaamassa Oscarin. Käsikirjoittaja kertoi lavalla, että hän oli itse taistellut lähes koko elämänsä änkyttämisensä kanssa - ja piti nyt Oscar-gaalassa miljoonayleisölle puheen änkyttämättä, vähän niin kuin elokuvan kuningas kansalleen. Se oli liikuttava hetki.

Kuningas Yrjö VI:tä esittänyt Colin Firth pokkasi roolistaan parhaan miespääosan Oscarin.
Kävin eilen illalla ystäväni Tytin kanssa kahvilassa ja katsomassa Maximissa Kuninkaan puheen. Alkuperäinen ideamme oli mennä katsomaan runoilijaelokuva Howl - Huuto, mutta se oli poistunut Finnkinon ohjelmistosta jo kahden viikon  jälkeen! Posketonta. No, jään odottamaan Howlin tuloa dvd:lle.

Kuninkaan puheessa sanotaan kiinnostavasti, että kukaan lapsi ei opi puhumaan änkyttäen. Änkyttäminen alkaa usein noin viisivuotiaana jonkin trauman vuoksi. Koska änkyttäminen on harvoin fyysinen vika, niin puheviasta voi myös päästä eroon puheterapiassa kun saa itseluottamusta ja oppii ottamaan rennosti. Elokuvan päähenkilö Bertie eli tuleva Yrjö VI oli lapsena pelännyt ankaraa isäänsä sekä hänen molemmat vanhempansa pitivät lapsiinsa etäiset välit ja hänellä oli sadistinen lastenhoitaja, joka piti häntä nälässä. Kuninkaallinen lapsuus ei siis olekaan ollut hemmottelua ja yltäkylläisyyttä vaan pelkoa ja jopa nälästä kärsimistä! Puheterapeutti oppi taas työnsä auttamalla sotilaita, jotka olivat ensimmäisessä maailmansodassa järkyttyneet näkemistään kauheuksista niin, että olivat menettäneet puhekykynsä eivätkä enää luottaneet ääneensä kun kukaan ei auttanut heitä kun he huusivat sotatantereella. 

Taitavat näyttelijät tekevät hienot luonnetyöt erittäin hillittyinä (jopa jäykkinä), sivistyneinä, arvokkaina mutta inhimillisinä ja peribrittiläisinä kuninkaallisina. Omalaatuinen puheterapeutti Lionel Logue (Geoffrey Rush) on ensimmäinen tavallinen kansanmies, johon kuningas tutustuu ja jonka kanssa lopulta ystävystyy. Lionel on elokuvassa järjen ääni sekä vapaa ajattelija, joka myös näyttää, kuinka keksittyjä arvoasteikot, kuninkaalliset seremoniat ja luokkajaot ovat, eivät mitään luonnonlakia.

Yleensä Tim Burtonin elokuvista tuttu Helena Bonham Carter esittää änkyttävää miestään kannustavaa Elisabetiä, tulevaa kuningataräitiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti